Eilamaria Leskinen
Lapsuudesta asti laulaminen on ollut elämässä mukana tavalla tai toisella. Olen ollut todella kova jännittäjä ja lisäksi itseluottamukseni on ollut heikko. Niistä irti pääseminen on vaatinut todella paljon sitkeyttä ja työtä. Laulamisessa suorittaminen muuttui viimein rohkeudeksi olla vapaa erilaisista rajoittavista ajatuksista ja kahleista. Nyt koen viimein päästäneeni ääneni valloilleen ja laulajana voivani tuottaa elämyksiä ja nautintoa sekä kuulijoille että itselleni. Ilolla kannan myös itse suunnittelemani ja valmistamani esiintymisasut.
Olen pieksämäkeläinen freelancelaulaja, ilmaisuvoimainen sopraano. Laulunopiskeluni, roolityöni, konsertoinnit ja muut esiintymiset olen toteuttanut pääosin toisen elämänalueen rinnalla, olen työskennellyt vakuutus- ja finanssialalla esimiestehtävissä.
Pääasiallisina laulunopettajinani ovat olleet oopperalaulaja Anita Välkki ja professori Jorma Hynninen. Olen osallistunut useille mestarikursseille sekä kotimaassa että ulkomailla opettajina mm. Sylvia Gestzy, Halina Slonicka ja Wilma Vernocci.
Olen saanut esiintyä useissa ooppera- ja operettirooleissa. Näistä mainittakoon Merikannon Pohjan neiti (Pohjan neiti), Mozartin Figaron häät (Kreivitär), Kálmánin Mustalaisruhtinatar (Sylva), Leharin Iloinen leski (Hanna Glawari ja Valencienne), Kálmánin Kreivitär Mariza (Manja), Karakselan Polvesta polveen kirkko-ooppera (naispäärooli Heli).
Olen laulanut myös kirkkomusiikkiteosten solistina, Pergolesin Stabat Mater kuuluu vuosittain esitettäviin teoksiin.
Konsertoin aktiivisesti eri puolella Suomea ja olen konsertoinut myös Virossa, Unkarissa,
Espanjassa ja Ruotsissa. Teen konserttiyhteistyötä monien tunnettujen laulajien, pianistien, urkurien, harmonikan soittajien ja orkesterikokoonpanojen kanssa.
Laajassa ohjelmistossani on ooppera-, operetti-, musikaali- ja kirkkomusiikkia sekä klassista ja kevyempää laulumusiikkia.
Finalistisijoitus Turun valtakunnallisessa operettikilpailussa ja Joroisten 2018 musiikkipäi-vien oopperakaraokekilpailussa minut palkittiin parhaana esiintyjänä ja yleisön suosikkina. Ensilevyni Pohjan Neiti julkaistiin vuonna 2015, levyt Sano se sävelin 2017, Karl Collan lauluja - songs 2020, Yksinlauluja Eino Leinon ja Kaarlo Sarkian runoihin 2022, sekä
singlet Cohenin tapaan ja Käythän kanssain 2024 ja Mademoiselle Rococo 2025.